perjantai 16. kesäkuuta 2017

Lämmintä ja auringonpaistetta!


Heippa!

Nyt on koulut jo loppu ja kesä on tullut jopa ilmojen puolesta. 
Keskiarvoni 6lk päättötodistuksessa oli 9.0.
Olen todella tyytyväinen sillä jouluna todistukseni keskiarvo oli 8.6.
Siirryn nyt tosiaan 7-luokalle joka on liikuntapainoitteinen luokka. 
Meillä tulee siis olemaan 2 tuntia enemmän viikossa koulua kuin kaikilla muilla 7-luokilla. Toinen paras ystäväni ei tullut luokalle kanssani, mutta on siellä minun muita kavereita joten en siellä kuole yksinäisyyteen.

Nyt kesäkuussa olen ottanut vain rennosti, mutta yksi viikonkestävä Rollo-leiri minulla oli ja palasin sieltä keskiviikkona. 
Leiri oli Hyvinkäällä ja säät suosi (melkein) koko leiriä.

Täällä Kajaanissa on ollut lämmin melkeinpä koko kesäkuun joka on ollut hyvä tietenkin. 

Tämän postauksen kuvat on ottettu siskoni kameralla joka on huomattavasti parempi kuin omani. En tiedä tuleeko tuleivaisuuden postauksienkin kuvat olemaan otettu hänen kamerallaan. (Kuulostipa oudolta päässäni tuo lause.)

Enköhän ole kertonut jo kaiken olennaisen kuluneesta kuukaudesta sillä viime postaukseni tuli tosiaan toukokuussa... upsiis.

En muuten tiedä kuuluuko minun sanoa aina alkulöpinöiden jälkeen, että "Nyt niitä kuvia". Noh sanon nyt kuitenkin...
Nyt niitä kuvia:D



















 Näyttääpäs Luna hassulta tässä kuvassa.

Mitäs tykkäsitte?

2 kommenttia:

  1. Onnea hyvästä keskiarvosta ja hyvää kesälomaa sinullekkin!❤
    Ja onneksi säät lämpenivät nyt ainakin hetkeksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu no seuraava viikko taas kylmempää :'D

      Poista